Kuhan mennään

Pyrimme matkoillamme huomioimaan erilaisia kestävän matkailun teemoja. Kestävä matkailu on sinänsä niin monimutkainen asia, että en aina tiedä onko sellaista olemassakaan, mutta oma ajatukseni on ollut, että pyrin ainakin välttämään kaikkein pahimpia sudenkuoppia. Yksi asia minkä pyrimme aina selvittämään on, että emme vieraile kohteissa missä eläimiä kohdellaan huonosti. Täällä Mauritiuksella olemmekin jättäneet käymättä maan suurissa (ja sinänsä varmasti hienoissa) eläinpuistoissa juuri sen takia, että olemme lukeneet kuinka näissä puistoissa voivat lapset ratsastaa kilpikonnilla ja hoitaa eläinpuistoissa syntyneitä pentuja. Taisipa jossain onnistua leopardin taluttaminenkin. Hankalaa täällä on ollut se, että mekin olemme vahingossa tukeneet paikkoja missä esimerkiksi kilpikonnia pidetään lajityypillisesti hyvin puutteellisissa oloissa mennessämme katsomaan jotain aivan muuta (Chamarelin hiekat ja Pamplemoussesin kasvitieteellinen puutarha). Onneksi kuitenkin on olemassa myös paikkoj

Osa I Sateiden vihdoin tauottua lähdimme suurin odotuksin valloittamaan jylhää Le Morne vuorta. Le Mornen huipulta pitäisi kirkkaana päivänä nähdä yksi Mauritiuksen ihmeistä, vedenalainen vesiputous. Todellisuudessa kyse on optisesta harhasta, mutta näkemäni kuvat tuosta putouksesta ovat olleet niin hienoja, että suurin odotuksin lähdimme silmiämme huijaamaan.  Reitti on hyvin yksinkertainen, eikä eksymismahdollisuutta ole. Reitin alku on helppokulkuista ikään kuin pientä metsätietä. Metsä on todella vehreää ja kaunista ja aina sieltä täältä avautuvat huikeat maisemat merelle päin.  South West-näköalapaikan jälkeen meno muuttuu. Tässä kohdassa onkin kyltti, joka muun muassa sanoo, että vain kokeneet kiipeilijät saavat jatkaa matkaa ja että lapset eivät saa enää pidemmälle mennä. Olin kuitenkin lukenut ihmisten kokemuksia reitiltä ja joku oli kertonut, että huipulle voi myös lasten kanssa mennä, joten päätimme lähteä katsomaan ja arvioimaan tilannetta itse.  Reit

Olenko jo kertonut, että täällä on satanut käytännössä joka päivä, eli satanut 3 viikkoa. 3 viikkoa!  Missä sataa 3 viikkoa??? Mutta niin vaan myös tänä aamuna heräsimme sateeseen. Niinpä miettimään vaihtoehtojamme, lähteäkö valloittamaan Le Morne vuorta (liian liukasta, liian vaarallista, ei mennä), lähdetäänkö katsomaan 7 hiekan maata (jonka värit ei ehkä näy jos maa on liian märkää ja aurinko ei paista), vai vietetäänkö päivä viini- ja rommitiloilla (mutta kuka sit on kuski jos ne molemmat tehdään samana päivänä?!)? Päätimme startata auton ja toivoa, että sade taukoaa riittävän pitkäksi ajaksi, että ehditään nähdä hiekat, jos ei, niin sitten keksisimme jotain.   Matka tämän hetken majoituksestamme kauniista, kauniista La Gauletten kylästä kohti hiekkoja kesti n. 20 minuuttia. Koko matka oli uskomattoman kaunista vuorenrinnettä ylös ja oli pakko pysähtyä matkalla ihailemaan merinäkymiä, joihin vaan ei voi kyllästyä.  7 hiekan maahan vaaditaan pääsylippu, jolla näkee myös vesiputoukse

Pamplemoussesin kasvitieteellinen puutarha (viralliselta nimeltään Sir Seewoosaagur Ramgoolamin kasvitieteellinen puutarha) on varmasti yksi Mauritiuksen kuuluisimpia nähtävyyksiä rantojen ja Le Morne vuoren lisäksi. Kasvitieteellisen suurimmat hitit ovat, myös Kaisaniemen kasvitieteellisestä tutut, jättilumpeet, toki unohtamatta valtavan kokoisia maakilpikonnia. Olen suuri-suuri puutarhafani ja vierailemme aina kasvitieteellisissä puutarhoissa jos sellainen vain suinkin reitille sattuu, joten odotukset tälle retkelle olivat suuret! Sisäänpääsymaksu oli hyvinkin maltillinen 15 euroa koko meidän perheeltä. Parkkipaikalla oli hyvin tilaa ja pysäköinti oli ilmaista (niin kuin tähän mennessä täällä kaikkialla on ollut). Heti portilla meille tarjottiin opasta, joka varmasti olisikin tuonut lisää syvyyttä vierailuun, mutta koska halusimme mennä lasten tahtiin ja voida rauhassa tutkia juuri niitä kasveja joista he ovat kiinnostuneita emme tähän tarjoukseen tarttuneet.